tiistai 7. helmikuuta 2017

Kaksiosaisia kehyskukkaroita


Aiemmassa postauksessa esittelin kehyskukkarokurssilla oppimaani. Tässä tulee vielä hieman jatkoa siihen. Opin kurssilla nimittäin tekemään myös näitä kaksiosaisia kukkaroita. 


Näiden ompelu ei lopulta ole paljon vaikeampaa kuin ihan peruskukkaroidenkaan, mutta liimaamisessa on hiukan enemmän hommaa ja kädet tuntuu itseltä loppuvan siinä vaiheessa. Liimatahroilta on näissä vielä vaikeampi välttyä :D No onneksi liiman saa raaputettua kehyksestä ihan kynnellä pois ja kankaaltakin se lähtee varovasti kynsilakanpoistoainetta käyttäen. 


Kangasta näihin tarvitaan tavalliseen verrattuna vain kaksi vuoripalaa lisää. Itse tykkään tehdä kummastakin pussiosiosta erivärisen, niin tietää sitten heti avatessa, kummalla puolella jokin tavara on. Ompelu aloitetaan yhdistämällä keskimmäisen metalliosan alle jäävät kankaat yläreunasta. 

Tärkeä on merkitä kaikkiin kappaleisiin kehyksen tyveen pienenpieni viilto eli hakki-merkki. Näin ompeleen osaa lopettaa aina juuri oikeaan kohtaan. 

Ompelu alkaa keskimmäisen kehyksen alle tulevista kankaista. Tuossa ylimmän kuvan pussukassa siis aloitettiin ompelemalla harmaapilkullinen ja vaaleanpunainen kangas oikeat puolet vastakkain yläreunasta, ommel hakista toiseen hakkiin. Ja sitten kääntö oikein päin ja tikkaus samalle matkalla. Seuraavaksi lisätään kappaleeseen loput vuorit - siis yksi pala kummallekin puolelle oikeat puolet vastakkain ja ommellaan samalla kertaan kaikki neljä kappaletta alareunastaan yhteen, hakista taas toiseen hakkiin. Sitten ommellaan päällikankaat toisiinsa alareunasta yhteen, hakista toiseen hakkiin. Lopuksi vuori ja päällinen yhdistetään ja ommellaan uloimpien kehysten alle tulevat osat yläreunoistaan yhteen oikeat puolet vastakkain, jälleen tarkasti hakista toiseen hakkiin, muistaen kääntöaukko. Vielä tikkaus samoille kohdin ja liimaus.




Koristelin pussukat vielä pikkupitsiliinoilla. Pitsit on virkattu kuvan perusteella, joten ohjelinkkiä niihin ei ole antaa.


tiistai 31. tammikuuta 2017

Kehyskukkaroita

Irrottauduin syksyllä muutamaksi illaksi vauva-arjesta ja kävin paikallisen kansalaisopiston nipsukukkarokurssilla. Olen pitkään haaveillut oppivani tekemään näitä kehyskukkaroita ja ajattelin, että tuolta kurssilta saisin parhaat niksit. 


Näiden pussukoiden kaavoihin jätettiin väljyyttä ja yläreunaa poimutettiin liimattaessa hieman. Poimutuksen saa parhaiten aikaan ihan vaan parsinneulalla kangasta siirtelemällä heti liimaamisen jälkeen. Poimutus antaa juuri sopivasti tilaa pussukkaan. Alla olevasta kuvasta näkyy, ettei kaava ole lopulta paljoa kehystä leveämpi.


Näppärä niksi on jättää kääntöaukko kehyksen alle. Kääntöaukko sulkeutuu samalla kun tikkaa reunasta napakan ennen liimausta.


Jos kangas oli kovin ohutta puuvillaa, niin ompelin aluksi päällikankaan nurjalle ohuen vanun. Se ryhdistää pussia kivasti. Etenkin tuossa alla olevassa pussissa, johon ompelin pohjan, vanu auttaa pussia pysymään myös pystyssä.


Tuo alla oleva kangas oli todella ohutta trikoota, mutta halusin siitä silti ehdottomasti pussukan. Niinpä vahvistin sen ensin tukikankaalla.


Näiden pussukoiden teko on kyllä todella koukuttavaa. Liimaaminen on se ainoa inhottava vaihe, mutta onneksi sekin sujuu joka pussukan kohdalla paremmin. Käytin Gütermannin tekstiililiimaa, joka on siis kaksikomponenttiliimaa, joka on kyllä tosi jämäkkää ja hyvää tavaraa.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vauvan pipo

Neuloin meidän pikkuiselle hempeän tupsupipon Dropsin Baby Merinosta. Tein pipon omalla ohjeella, mutta myönnän, ettei alkuperäinen idea ole minun. Näitä vastaavia pipoja on näkynyt monissa paikoissa ympäri nettiä. Osa on kaksi-, osa kolmivärisiä. Osassa "piparkakkureuna" on ylös- ja osassa alaspäin. Tästä mun versiosta tuli nyt tällainen kaksivärinen, jossa tuo piparkakkureuna on alaspäin :)


Koko: noin puoli-1v. Päänympärys noin 45. 
Silmukkamäärä:  Luo 100s joustavalla aloituksella, resorin jälkeen lisää 8 silmukkaa. Kuvio on jaollinen 12 silmukalla. 
Lanka: Drops Baby merino vaaleanpunaista (26) 27g, josta 12g tupsuun ja harmaata (22) 20g
Tiheys: 24s ja 38krs /10cm
Puikot: 2.5mm

Tässä pipossa alla oleva kuvio toistuu 9 kertaa.


Paljoa helpommalla ei kirjoneuleen kanssa enää pääse. Tässä pipossa kahta väriä tarvitse kuljettaa yhtä aikaa vaan 8 kerroksella. Ne kerrokset kannattaa kuitenkin tehdä erityisen huolella, jotta pipo ei siitä kohdin ala kiristää.


Tässä paras kuva, minkä onnistuin nappaamaan piposta käyttäjän päässä :D


Tupsu on tehty tupsukehikolla, jonka halkaisija on 5,5cm. Koska pienimmälläkin kehikolla tuli tähän pipoon aivan liian iso tupsu, trimmailin tupsua joka puolelta pienemmäksi. Näin siitä tuli itse asiassa myös paljon tiivimpi ja mielestäni siistimpi. Tupsuun kului lankaa 12g, mutta leikkaamisen jälkeen sille jäi painoa 8g.



maanantai 23. tammikuuta 2017

Virkatut valopallot

Pitihän munkin kun muutkin - nimittäin näitä valopalloja virkata. Neanomat-blogista löytyy ohje ja sinne pääset tästä.


Lankana mulla on Novitan Kartanoa ja yhteen palloon sitä kului 1.5mm:n koukulla virkaten noin 20g.  Ensimmäisen pallon puolikkaat ompelin yhteen, mutta seuraavan sitten kokeilin virkata ohjeen ehdotuksen mukaisesti ja tykkään kyllä itse enemmän siitä virkatusta. Mun käsialalle tosin sopii paremmin vain kahden silmukan virkkaaminen ennen toiseen reunaan yhdistämistä ohjeen 3 ketjusilmukan sijaan.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...