perjantai 28. lokakuuta 2016

Kettumaiset junasukat

Löysin Pinterestistä Kun äiti kelaa -blogin idean kettuteemaan tuunatuista junasukista. Ja sitten kun Prismasta löytyi vielä täydellistä ketunväristä Nalle-lankaa, niin pitihän se pikkutytölle kettu-sukat tehdä. Tajusin samalla, etten ole ikinä ennen neulonut junasukkia, vaikka niitä meiltä kyllä löytyy. Muut on nimittäin pitäneet meidät toistaiseksi junasukissa ja mä olen voinut keskittyä muunlaisten töppösten tekemiseen.


Ohje: Junasukat
Lanka: Novitan Nalle (246) n. 38g ja lisäksi muutama gramma valkoista ja hiukan mustaa
Puikot: 2.5mm


Sukista on helppo tuunata kettumaiset. Lisäsin itse vain 3 kerrosta pelkkää oikeaa valkoisen kärjen alkuun ennen kavennusten aloittamista. Mielestäni näin kärjestä tulee siistimmän muotoinen. Kuono ja silmät on sitten vaan ommeltu langalla jälkikäteen.

Mun tekisi vielä mieli vaikka virkata näille ketuille pienet korvat, mutta ehdin napata jo kuvat ja ottaa sukat käyttöön. Ehkä joku päivä vuorossa on siis vielä pientä lisätuunausta sukille.



Junasukat on sen verran nopeasti neulottavat, että päätin tehdä samalla kaksi paria. Pienemmät, joissa on 3 nurjaa raitaa jalkaterässä menevät tuolle omalle pienokaiselle ja suuremmat, joissa on yksi oikea ja nurja raita lisää, mahtuvat toivottavasti ystäväperheen 3-vuotiaalle.

Neuloin nämäkin sukat looppaamalla pyöröpuikoilla. Se on vaan niin paljon näppärämpää missä tahansa sukissa ja erityisesti tällaisissa pienissä, joissa muuten olisi vain 8 silmukkaa yhdellä puikolla. Tykkään silti useimmiten tehdä vain yhtä sukkaa kerrallaan.


Tein sukkiin joustavan aloituksen German twisted cast on -tekniikalla. Siihen löytyy Youtubesta monia ohjevideoita, joten suosittelen kokeilemaan, jos se ei vielä ole tuttu. Muokkailin hiukan vielä kantapäätäkin ohjeesta ja jätin keskelle ohjeen kuuden silmukan sijaan 8. Pidän itse enemmän siitä, että kantapäässä on keskellä enemmän silmukoita kuin reunoissa. Ensimmäisellä kerroksella kantalapun reunasilmukoiden poimisen jälkeen piti muistaa kaventaa kummassakin reunassa yksi silmukka, jotta päädyttiin takaisin oikeaan silmukkamäärään. Junasukkien perusohje on siitä erittäin hyvä, että siinä ei tarvitse kaventaa ollenkaan silmukoita kantapään jälkeen.

On se vaan pakko vielä tähän loppuun todeta, että on ne junasukat vaan parhaat sukat pysymään vauvan jaloissa.


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Loki-neuletakki

Neuloin meidän alle vuoden ikäiselle pienokaiselle lämpöisen Loki-neuletakin talveksi. Ohjeen tallensin jo edellistalvena koneelle, ja langat on tätä varten olleet varattuna viime talvesta asti. Kai se siis oli jo aikakin saada tämä neulottua. Muistan kuinka etsin ohjetta Lokiin netistä pitkän tovin ja lopulta monen mutkan kautta sain selville mistä ohje silloin löytyi. Ohjetta tuntui silloin etsivän moni muukin, sillä monessa paikassa oli näkynyt ihanan värikkäitä Loki-neuleita. Nykyään ohje on helposti saatavilla esimerkiksi Ravelrysta, mutta sille on ilmestynyt myös n. 8 euron hintalappu. Kannatti siis silloin tallentaa, vaikka toteutus saikin odottaa. 


Lanka: Garnstudio Drops Extra Merino Fine keltainen (30) 115g, harmaa (04) 16g ja valkoinen (01) 18g
Puikot: 4.0mm ja 3.0mm
Koko: 2-vuotiaan koko ohjeesta alle vuoden ikäiselle käyttäjälle, hihat hiukan ohjetta lyhyemmät


Loki on siitä mainio neuletakki, että se neulotaan ylhäältä alaspäin pyörönä. Kirjoneule sujuu siis joutuisasti kun saa neuloa samalla pelkkää oikeaa ja neuleen yläosakin muotoutuu siinä kuvion lomassa. Kirjoneulemalli on helppo, kunhan kirjoneulonta sujuu. En voi väittää, että se olisi itselläni sujunut erityisen mallikkaasti tälläkään kertaa. Onneksi hyörytys sai kummasti pinnan tasoittumaan ja kuvissa ei kaikki kireydet ja omat hölmöilyt näy. En malta olla taaskaan linkkaamatta tähän yhteyteen Outolintu linnassa -blogin kirjoneulontaopastusta. Ainakin itselleni siitä on ollut hurjasti apua erityisesti tuohon lankojen pitelyyn ja sitomiseen. Kun vaan aina muistaisi noudattaa sitä. Ja kai se kirjoneulonta vaan vaatii hurjasti harjoitustakin oikeasta tekniikasta huolimatta, että jäljestä tulee tasaista.


En tiedä, onko omassa ohjeessani jotain eroa nykyiseen maksulliseen Loki 2.0 -ohjeeseen, mutta ohjeessani ei neuvottu sitä pelottavinta asiaa eli neuleen leikkaamista. Muutaman sydämen tykytyksen jälkeen siitäkin selvittiin ja uskaltauduin lopulta leikkaamaan. Ja niin se takki pysyy vieläkin vaan kasassa. Ihan ekaa kertaa olin siis neuletta halkomassa vaikka yhtä jos toista on tullutkin matkan varrella neulottua. Pelkäsin lisäksi, että leikattu reuna jää epäsiistiksi mutta mielestäni monipistosiksak huolittelee reunan lopulta oikein siististi nappilistan taakse. Tätä tekniikkaa pitää jatkossakin ehdottomasti uskaltaa hyödyntää.


Olen monesti miettinyt, että olisin kyllä juuri oikea henkilö ohjeiden testineulojaksi. Minä jos kuka osaan nimittäin ajatella asiat aina vaikeimman kautta. Tässäkin ohjeessa oli esimerkiksi kohta, jossa käskettiin neuloa joustinneuletta viisi kerrosta. Tein tietysti työtä käskettyä ennen kuin luin ohjetta eteenpäin. Seuraavassa lauseessa sitten käskettiin joustinneuleen viimeisellä kerroksella lisätä x määrä silmukoita. Ööö... siis olisko ne pitänyt lisätä jo sillä viidennellä vai seuraavallako kerroksella vasta lisätään... :D Välillä vaan helpot lauseet tuntuu niin haastavilta. Lopputulos on kuitenkin oikein kiva ja käyttäjääkin tuntuu kovasti lämmittävän.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...