perjantai 26. helmikuuta 2016

Lise-Loten pikkuiset sukat ja tumput

Joskus kokonaisen aikuisen sukkaparin neulominen tuntuu työläältä projektilta. Rankkaa on varsinkin tehdä se toinen samanlainen sukka. Siksi vauvan sukkien neulominen onkin välillä todella virkistävää. Sukkaparin kun neuloo helposti yhdessä illassa. Paljon ennen vauvan syntymää tuli jo huomattua, että pieniä vauvan sukkia alkaa tulla ovista ja ikkunoista, vaikka ei itse niitä neuloisikaan. Silti, totta kai niitä pitää itsekin neuloa lisää. 

Ajoissa saadut lahjasukat ovat yleensä neutraalin värisiä. Joskus alkusyksystä kun sukupuolesta ei vielä ollut varmuutta, neuloin itsekin vaaleanvihertävät sukat. Sitten kun aloin viimein lähempänä laskettua aikaa uskoa riittävästi lupailtuun sukupuoleen, päätin neuloa vielä uuden setin, tällä kertaa vaaleanpunaisena tumppujen kera. Pitäähän sitä pikkuprinsessalla olla myös ylisöpöt prinsessa-asusteet.




Kardemumman talon ohje Lise-Loten pikkuisiin sukkiin on mielestäni uskomattoman nätti ja silti todella helppo.  Vaikka ohje on sukille, on se helppo muuttaa myös tumpuiksi. Näillä kelpaa pikkuprinsessan ottaa vastaa Suomen talvi.

Lanka: Vaaleanvihreät sukat: Regia Angora Merino, 7082 Aqua, 20g
             Vaaleanpunaiset sukat ja tumput: Drops Baby Merino, 26 Dusty pink, 21g + 20g
Puikot: 2.5 m

 


2 kommenttia:

  1. Ihant villasukat ja tumput voiko niihin saada ohjetta? Marja Romppanen

    VastaaPoista
  2. Hei, ihanat on vauvan sukat ja lapaset, mutta ohje puuttuu?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...