lauantai 2. toukokuuta 2015

Cladonia 2

Ihastuin vuosi sitten Cladonian raitoihin ja erityisesti sen kauniiseen pitsiin. Neuloin  huivin silloin kelta-harmaana Cascaden heritageista. Tänä keväänä oli sopiva aika tarttua samaan ohjeeseen uudelleen. Ja yhtä kivahan sitä oli taas neuloa. Tällä kertaa väreiksi päätyivät harmaa ja raikas heinäsirkan vihreä. Molemmat Madelinetoshin ihanuuksia - aiempien projektien jämiä. 

On se oikeasti vihreä, vaikka kuvassa melkein neonkeltaiselta näyttääkin.

Lanka: Madelinetosh tosh merino light harmaata (tern) 60g ja vihreää (grasshopper) 48g. 
Puikot: 4.0mm


Pisteet jämien käytöstä kotiin tässäkin projektissa. Yhtä ainutta grammaa lankaa en ole muuten kaappiin hankkinut sitten viime marraskuun kädentaitomessujen. Enkä muuten kangastakaan joululahjaproktien jälkeen. Hyvä minä! Toki niitä molempia riittää tuolla kaapeissa vielä muutama kymmenen kiloa tuhottavaksi, mutta kaikki vähenevät grammat on kotiin päin. Projektin avuksi kuvailin lankojani Ravelryn stashiin. Siitä on paljon suurempi apu, kuin osasin kuvitellakaan. On todella kätevää kun näkee heti ohjeeseen sopivat vaihtoehdot omista varastoista, myös ne laatikon alimmaiset, joiden olemassaolo on unohtunut. Varsinaista langanostokieltoa en ole itselleni julistanut, mutta kyllä ostolle on oltava hyvä syy ja langalle heti tietty käyttötarkoitus.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...