keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kirjansidontaa

Lupasin opettaa ystävälleni huovutuksen vaihtokauppana kirjansidontaa. Olipa ihana päästä sitomaan itsekin kirjaa pitkästä aikaa. Edellisestä kerrasta oli päässyt vierähtämään neljä vuotta. Pientä mieleen palauttelua siis tarvittiin, mutta onneksi oli tallessa hyvät muistiinpanot.


Päällystin oman pikkukirjani keltaisella pilkullisella puuvillakankaalla ja aivan viime hetkellä ennen esilehtien liimausta keksin kiinnittää siihen Eurokankaasta keväällä heräteostoksena ostamaani mittanauhakuvioitua puuvillanauhaa. Tykkään! :) Tästäpä sainkin juuri idean. Mähän päällystän samalla kankaalla ja nauhalla uuden työkalenterin. Jei!


Päätin liimata kanteen vielä muutaman puunapin. Tämä olisi kuin tehty käsityömuistiinpanoille, mutta saas nähdä, raaskinko mää tätäkään käyttää. Outo minä. Hyllyssä on aika monta tyhjää itsesidottua kirjaa jo odottamassa.


Yleensä kun ryhdyn johonkin, niin hommilla on kummasti tapana paisua. Muistanpa joskus sitoneeni varmaan kymmenen kirjaa sarjatyönä. Mites kummasti tää yhden tekeminen tuntuikaan niin nopealta hommalta. Ja vielä kun lämmin sää kuivatti liimankin hetkessä, niin ei tarvinnut odotella liian pitkiä kuivatusaikoja. Mitä siis opin tästä. No. Kun muistaa kohtuuden, on kaikki ja kaikilla paljon hauskempaa. Vaan opinko vieläkään? ;)



Huovutettu pussukka ja sukkahousuissa huovutettuja palloja

Olin pyytänyt ystävääni opettamaan mulle hieman lisää huovutusta ja niinpä viime viikolla pistimme meille pystyyn kesäisen huovutuspajan. Halusin oppia erityisesti huovuttamaan kolmiulotteisen kappaleen. Ja opinhan minä :) Huovutin makuualustasta leikatun kaavan päälle pussukan. Oksan ja pöllön tein vanhalla tutulla neulahuovutuksella jälkikäteen.


Kummallakin puolella villaa on neljässä kerroksessa, 2 kerrosta kumpaankin suuntaan. Pussukalla on leveyttä 22cm ja korkeimmillaan se on 19cm. Villaa kului n. 35g.


Toinen asia, mitä halusin kokeilla oli harson päälle huovuttaminen. Siitä tyydyin vain pieneen kokeilutilkkuun. Tilkussa on puuvillaharson päällä yksi kerros villaa kumpaankin suuntaan.


Kun suunnitellut huovutukset oli hoidettu kunnialla, päädyimme vielä viimeisenä testaamaan pienten pallojen huovuttamista sukkahousuissa pesukoneessa. Tätä ei ollut kumpikaan kokeillut etukäteen. Pallon sisälle tein fanttilanganjämästä kolme solmua ja kiedoin muutaman kerroksen villaa ympäri. Fanttilangan idea oli, että villaa olisi helppo kieriä päälle ja toisaalta valmiista pallosta saisi helposti neulan läpi.


Olipas nopeaa hommaa, ja lopputuloskin yllättävän siisti. Jospa näitä jaksaisi tehdä joskus lisää, niin saisi aikaan ihanan pannunalusen. Aika monta kyllä siihen tarvitaan...









sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

TTL Mystery Shawl 2014



Lanka: Teetee Elegant, turkoosi, 39g
Puikot: 3.5mm

Päätin osallistua ensimmäistä kertaa mysteerineulontaan, kun kerrankin satuin ajoissa huomaamaan ja ohjeen ilmestymisajankohta osui täydelliseen kohtaan eli loman ekaan päivään. 

Mysteerineulonnassa on siis kyse siitä, ettei ohjetta ostaessa näe kuvaa valmiista työstä. Ainoastaan sen tietää, että huivi siitä pitäisi tulla ja paljonko lankaa tarvitaan. Kaikki ohjeen ostaneet saavat ensimmäisen ohjeen osan samalla hetkellä ja lisää ohjetta saapuu aina viikon välein. Tähän huiviin ohjetta saapui sähköpostiin viitenä peräkkäisenä sunnuntaina. 

Viikko-osuudet olivat mukavankokoisia ja pysyin hyvin tahdissa mukana. Pari kertaa sain viikon osuuden tehtyä niin nopeasti, että jatko-ohjetta odotellessa piti neuloa toista työtä. Yleensä tykkään tehdä edellisen työn valmiiksi ennen kuin aloitan seuraavaa, joten oli melkeinpä outoa neuloa useampaa työtä yhtä aikaa :) 


Oikeastaan huivista ei tullut yhtään sellainen kuin odotin. Ja milläköhän perusteella mä ne odotukseni asetin, sillä tämänhän oli tarkoituskin olla mysteeri. :) Sikäli langan valinta ei osunut nappiin, että samalla langalla on tullut tehtyä aiemmin juuri samanoloisia pitsihuiveja. Mitään mullistavaa ei siis syntynyt.

Ohjeen lisäksi eniten jännitystä aiheutti langan riittäminen, sillä päädyin lankalaatikolla ohuempaan lankaan kuin ohjeessa suositeltiin. Lanka riitti lopulta todella hyvin, sillä viimeisen viikon osuus oli yllättävän lyhyt.

Lankaa kului seuraavasti:
1. viikko 9g
2. viikko 9g
3. viikko 10g
4. viikko 9g
5. viikko 2g



Oli tämä mysteerineulonta sen verran mukavaa vaihtelua, että saatanpa joskus ryhtyä uudestaankin. Ehkä mysteerisukkia joskus?


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Henslowe-huivi




Lanka: Cascade Heritage Silk, primavera, 91g
Puikot: 3.5mm

Tämän huivin aloitin, kun piti keksiä matkalle työ, jonka voi ottaa myös lentokoneeseen. Vaikka edellisen huivin kohdalla merkitsin itselleni muistiin, että nelosen puikot ovat parhaat tälle langalle, niin päätöksestä piti poiketa jo nyt. Puisista pyöröpuikoista kun löytyi vain koko 3.5mm. Mutta hyvin nekin sopi :)


Ravelrystä huomasin, että moni oli kirjoittanut, ettei yksi kerä Heritagea riittänyt. Päätin kuitenkin yrittää ja pitkään näyttikin lupaavalta. Lanka kuitenkin loppui viimeisen kerroksen puolen välin paikkeilla. Viimeinen kerros ohjeessa oli todella lankaa kuluttuva. Päätin purkaa kerroksen alkuun ja päätellä silmukat yksinkertaisemmin: "luo 2s, päättele 4s" -tekniikalla. Ja lankaa jäi vielä hiukan ylikin. Ei siihen päättelykerrokseen mitään suuria lenkkejä tarvita :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...