sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pointelle-sukat

Ohje: Pointelle by Cookie A
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen, antiikki, 68g
Puikot: 2.25mm, cubics

          
         
         
         
         


Aloitin nämä sukat kunnianhimoisesti yhdellä pyöröpuikolla ensimmäisenä "kaksi sukkaa kerralla" -projektinani. Homma sujui alkuun hyvin, mutta pian tajusin, että jo muutenkin monimutkaisen kuvion peilikuvaisuus tuo hommaan turhaa lisähaastetta. Ja taisteltuani kumpaakin vartta 10cm tajusin, että olin luonut silmukoita liian vähän suurelle jalalleni. Masentuneet sukanvarteni lojuivat pitkän tovin korin pohjalla, mutta kun viimein raaskin aloittaa purkutyöt, päätin, että aloittaisin uudelleen tavallisilla sukkapuikoilla, suuremmalla silmukkamäärällä, sukka kerrallaan. Ja kun olin tehnyt vartta 5cm, tajusin, että nyt silmukoita on liikaa ja palasin taas lähtöpisteeseen. Voikin siis todeta, että valmiit sopivankokoiset sukat ovat taisteluvoitto :) 


iPadille suojapussukka illuusioneuleella

Tämä on tarina siitä, kuinka sukista tulikin pussukka. Kaikki alkoi siitä, kun päätin ottaa haltuun illuusioneuleen ja neuloa sydänsukat. Yllättäen kuvioihin astui kuitenkin uusi iPadini, jonka pussukka ohitti kiireellisyydessään vielä aloittamattoman sukkaprojektin. Koska kahta ei voi saada yhtä aikaa, oli tehtävä kompromisseja. Sukkaohje muuntuikin pussukaksi. 

Lanka Hjertegarnin Diamond Cotton 8/4, 100% merseroitu puuvilla, tummanharmaa ja saman puljun Cotton nr. 8, 100% puuvilla, kirkkaanvihreä
Puikot: 2mm

       

         


Stripe Study Shawl

Ja pitihän se Veera Välimäen Stripe Study Shawl myös neuloa :) Himoitsin nettikaupoista ihania lankoja ja tutkailin omia lankavarastojani... Tällä kertaa sain hillittyä kuitenkin itseni ja päädyin parhaaseen vaihtoehtoon, mitä omista varastoista löytyi. Toiseksi langaksi valitsin pehmeän angoramerinon mutta toisena on ehkä kaulalla turhan karhea sukkalanka, mutta kun sen väri vaan oli vaihtoehdoista paras. Toiveissa on, että pehmeämpää lankaa on väleissä tarpeeksi, eikä sukkalanka pääse sitten liikaa raapimaan käyttäjänsä kaulaa.

Ohje: Stripe Study Shawl by Veera Välimäki
Lanka: Austermann Step Classic, ruskea (1020 Dusting of Cocoa) 83g ja Regia Angora Merino, sinivihreä (7083) 50-100g
Puikot: 4.0mm

              

               






Sydännappi ja -avaimenperä

Hiljaiselo blogissa on jatkunut taas turhan pitkään. Yritetään saada siihen hiukan muutosta, mutta kun se viimeistely ja kuvien ottaminen on mukamas niin työlästä. :) Eli ei tartte huolestua, kyllä niitä töitä on muutama valmistunut.

Tässä kuitenkin ensihätään pari pientä sydämellistä näperrystä kevään varrelta.

Ensinnäkin mun eka klipsutyö. Jee! :)  Eiku oon mä joskus tainnut tehdä pitkulaista avaimenperää... Minne lie päätynyt vai tulikohan koskaan valmiiksi. Parasta tässä on se, ettei tämän valmistaminen vaadi pitkää klipsujen keräilyrupeamaa. Parit saunalimpparit ja saunan jälkeen tulee vielä valmistakin. Tämä oli ihan kiva tehdä, mutta en mä vaan silti lämpene klipsuilulle. Jätän suosiolla jatkossa muille. Ohje tähän löytyi Punomosta.

                 


Tigeristä löytyi nappipohjia edullisesti, joten pitihän niitä napata mukaan varmuuden vuoksi. Päädyinkin aika pian ristipistoilemaan yhden harjoitusnapin.


                 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...